tiistai 23. tammikuuta 2018

Sisu-Ukko lopetettiin

Surullisia uutisia pentulaatikosta. Pienin pentueesta, Sisu-Ukko, jouduttiin lopettamaan kahdeksan päivän ikäisenä. 

Sisu oli syntyissään heikossa kunnossa, mutta saimme "hierottua" pentuvedet pois hengitysteistä ja poika virkistyi. Sisulla oli syntyissään silmät auki ja hoidimme niitä kostutustipoilla. Sisu osasi normaalisti imeä nisää ja huolehdimme, että poika saa maitoa, mutta paino ei alkuunsa noussut. Maitoa tuli Vinkellä hyvin ja Sisukin sai riittävästi, jotta paino vähän lähti nousuun, muttei koskaan samanlailla kuin kaikilla muilla pennuilla. Huomasimme pian, että Sisun imiessä nisää ja maidon kunnolla heruessa, maito alkoi virrata nenän kautta ulos. Mikään selvä kita- /suulakihalkio pennulla ei ollut nähtävissä mutta yhdessä eläinlääkärin kanssa tuumimme, että joku rakenteellinen vika Sisussa oli, koska maito virtasi nenän kautta eikä pentu kasvanut. Sisu oli kuitenkin koko ajan tyytyväisen oloinen eikä hän missään vaiheessa joutunut kehityshäiriönsä vuoksi kärsimään. Päädyimme lopettamaan Sisu-Ukon kahdeksan päivän ikäisenä.

Nyt pentulaatikossa on todellinen akkavalta: 1 poika ja 5 tyttöä <3

Pentulaatikko on nyt työllistänyt meitä sen verran, että kuulumisia kuvineen yritän laittaa jahka tunnit vuorokaudessa riittävät :)